Keskustelun käynnistämistä varten ovat tilaisuuden eri osioista vastaavat Opetushallituksen virkamiehet laatineet blogikirjoituksia kysymyksineen ja ehkä jopa provosoivine väitteineen. Huomattakoon, että kirjoitukset ja niissä esitetyt näkökohdat eivät välttämättä vastaa Opetushallituksen virallista näkemystä eivätkä aina edes tekstin kirjoittaneen virkamiehen omia näkemyksiä, vaan niiden tarkoituksena on pelkästään herättää keskustelua. Tarttukaa syöttiin!

1.UUSI AIKA – UUDET TAIDOT

Suomen koulut ovat tipahtaneet 2010-luvun jälkimmäisellä puoliskolla tietotekniikan opetuskäytön määrässä (entäpä laadussa?) kärkijoukosta kauas kärjen taakse, jopa niin kauas, että se on alkanut herättää huomiota myös ulkomailla. Käyttö ei meillä ole juurikaan kasvanut, vaan esimerkiksi OECD:n tutkimusten mukaan jopa vähentynyt, kun taas muut edelle menneet maat ovat satsanneet tulevaisuuteen. PISA-tutkimusten myötä koululaitostamme ylistetään edelleen hyvistä oppimistuloksista. Tästä onkin kehittynyt kansainvälisissä tilaisuuksissa ihmetystä herättävä paradoksi: Suomen PISA-menestys ja toisaalta heikot käyttäjäluvut tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisessä opetuksessa. Kestämmekö me tämän?

Opetusministeri on onneksi ilmoittanut tavoitteekseen nostaa Suomi takaisin kärkimaaksi myös tietotekniikan käytössä kouluissa. Viisaat työryhmät, jopa kaksin kappalein, ovat laatineet suunnitelmia, miten tämä tehdään. Miten se oikeasti tehdään? Huipulta on helppo pudota, mutta ylös on vaikeaa kiivetä. Nyt on luotava opettajiin, kouluihin, oppilaitoksiin ja niiden ylläpitäjiin uusi henki ja maahan yhteinen tahtotila – digikumppanuus! Tahtotilan luomisessa on meillä kaikilla tärkeä rooli. Innostusta ja halua pitää löytyä meistä kaikista. Myönteistä on jo meneillään, sillä tämän vuoden Virtuaaliopetuksen päiville on ilmoittautunut ennätysyleisö, jolle toivottavasti pystymme tarjoamaan uusia ajatuksia ja runsaasti kannustusta.

Petri Pohjonen

2. PERUSOPETUS

Perusopetuksen tulevaisuutta pohtiva muistio Perusopetus 2020 toteaa, että maailma muuttuu eikä koulu voi selvitä tehtävistään toimimalla niin kuin aina ennenkin. Mitä tämä sitten merkitsee? Millaista sivistystä tulevaisuudessa tarvitaan ja millainen pedagogiikka sitä voisi tuottaa? Sisältöjen hallinnan sijaan enemmän tiedon hankinta- ja hallintataitoja? Eri tiedonalojen näkökulmia yhdistävää, autenttisten ongelmien ratkaisemiseen ja yhteiseen tekemiseen perustuvaa oppimista? Aikaa ja tilaa elämässä tärkeiden, laaja-alaisten taitojen oppimiselle? Harjaantumista ajattelun, työskentelyn ja vuorovaikutuksen sekä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoihin? Enää tuskin voimme kysyä, tarvitaanko tieto- ja viestintätekniikkaa opetuksessa. Ilman sitä me emme yksinkertaisesti voi hoitaa tehtäväämme opettajina ja kasvattajina.

Irmeli Halinen

3. LUKIOKOULUTUS

EDIT 25.11.2010:

Viime vuosikymmeninä on myös lukioissa investoitu voimakkaasti laitteisiin ja verkkoyhteyksiin, mutta pedagogiikka ja koulun toimintakulttuuri ei ole juurikaan muuttunut. Opiskelijat ovat tottuneet uudenlaiseen elämänrytmiin ja elämäntapoihin, joista merkittävällä osalla lukion opettajakuntaa ei ole omakohtaista kokemusta.

– Kuinka hyvin opettaja pystyy hyödyntämään opiskelijan käyttämää teknologiaa, joka ei ole sama kuin opettajan teknologia?

Nykyinen diginatiivi sukupolvi elää ympäristössä, josta monilla ”kokeneilla” lukion opettajilla ei siis ole omakohtaista kokemusta. Sosiaalinen media on mainio työväline esimerkiksi prosessinomaiseen työskentelyyn.

– Miten voimme ohjata näiden välineiden käyttöä opiskelussa?

Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen kehittämistyöryhmän toimenpide-ehdotuksessa kiinnitetään erityistä huomiota tieto- ja viestintätekniikan käyttöön (muun muassa tieto- ja viestintätekniikan käyttö ylioppilastutkinnossa). Tämä edellyttää pikaista opetuksen uudistamista siten, että tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään sekä opetuksessa että opiskelijan oppimisen arvioinnissa.

-Miten lukioväki ottaa tämän haasteen vastaan?

4. AMMATTIKOULUTUS

Ammatilliset oppilaitokset ovat jo kautta aikain olleet tietoteknisesti huomattavasti paremmin varusteltuja kuin esimerkiksi yleissivistävät oppilaitokset. Myös niiden tietoliikenneyhteydet ovat jo pitkään olleet huipputasoa. Mutta onko tietotekniikan käytöstä tullut opetuksen arkipäivää, onko se muuttanut opettajuutta, ovatko opetusmenetelmät muuttuneet oppijalähtöisiksi? Viestit kentältä kertovat, että vielä näin ei olisi tapahtunut. Ovatko takavuosien tavoitteet siirtää osa tutkinnosta verkossa suoritettavaksi unohtuneet? Entä miten on käynyt monille innovatiivisille hankkeille, joissa verkko-opetusta kehiteltiin ja luotiin yhteistoiminnalliseen dialogiseen verkko-opetuksen malliin pohjautuvaa opetusta? Ovatko mallit levinneet edes koulutuksen järjestäjien omien yksiköiden kesken vai onko niille käynyt niin kuin kehittämishankkeille usein käy: ne unohtuvat, kun ylimääräinen rahoitus loppuu. Toivottavasti näin ei ole käynyt ainakaan ammatillisessa koulutuksessa.

Uusi aika tuo myös uusia välineitä. Ammatillisessa oppilaitoksessa, jos missä, sosiaalisen median työkalujen luulisi pääsevän tehokäyttöön. Viime aikoina on paljon innostuttu erilaisten sähköisten oppimisympäristöjen kokeiluista, ainakin silloin kun on ollut ulkopuolisia kehittämisrahoja käytettävissä, mutta kyllä pienemmilläkin resursseilla ja osaamisella pärjätään. Verkko-oppimiseen, työssäoppimiseen ja myös luokkahuoneessa ja työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen löytyy tehokkaita ja edullisia välineitä niin yhteydenpitoon, ohjaukseen kuin yhteiseen työskentelyyn opittavien asioiden parissa.

Pasi Kankare

5. AIKUISKOULUTUS

Nuoret ovat ensimmäisenä omaksuneet sosiaalisen median työkalut käyttöönsä, mutta ovatko ne vain nuoria varten? Kuinka ne soveltuvat aikuisten opiskelun välineeksi? Aikuiskoulutus on kaikkialla ollut etä- ja verkko-opetuksen käyttöönoton edelläkävijänä ehkä siksi että aikuisten valmiudet itsenäiseen opiskeluun ovat olleet parempia kuin nuorilla ja lapsilla. Miksei sosiaalinen media soveltuisi myös aikuisopiskeluun? Itse asiassa sen pitäisikin nyt olla vauhdittamassa etäopiskelun kehittymistä ja laajentumista, mutta onko niin käymässä? Tunnetaanko vielä kaikkia mahdollisuuksia? Toki erillisrahoituksella on taas käynnistetty lupaavia hankkeita ja uusia verkostoja, mutta työkaluthan ovat pääasiassa ilmaisia. Mikä tahansa oppilaitos voisi niitä hyödyntää, mutta onko opettajien ja kouluttajien osaaminen ja tiedonpuute vielä esteenä? Mitä sille pitäisi tehdä?

Ella Kiesi ja Pertti Pitkänen

6. MEDIAKASVATUS

Nuorten arjen ja koulun kulttuurin etääntyminen huolettaa monia. Tutkimustenkin mukaan opettajien ja oppilaiden tekstimaailmat ovat kaukana toisistaan. Koulun toiminta ja menetelmät eivät kosketa oppilaita, eikä opetuksessa hyödynnetä nuorten mediakulttuuriin kuuluvaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Monet opettajat näkevät nuorten median käytön edelleen toisarvoisena ajanhukkana ja viihteenä. Onkin vaara, että koulu syrjäytyy oppilaiden elämästä. Toisaalta työelämäkin edellyttää mediakulttuurin toimintatapoja – tehtävien samanaikaista ”moniajoa”, valmiutta joustavuuteen, persoonan ja tunteiden peliin panemista.

Pitääkö todella paikkansa, ettei nuorten media-arki näy opetuksessa? Eivätkö monilukutaitoiset oppilaat saa oppia itselleen luontaisella tavalla koulussa? Jos näin on, miten koulun ja mediakulttuurin vuoropuheluun sitten vihdoin päästäisiin? Mitä pitäisi tehdä, jotta mediakulttuuri mieluummin yhdistäisi kuin erottaisi koulussa? Miten oppilaiden vapaa-aikana hankkima tieto ja taito tulisivat osaksi opetussuunnitelmaa, opetusta ja aikamme yleissivistystä? Miten mediaympäristössä tapahtuva oppilaiden toimijuus ja tiedon tuottaminen siirtyisi kouluun? Vai onko vastakkainasettelu väistämätöntä, ja meidän pitää vain alistua siihen, että opettajat ja oppilaat elävät eri planeetoilla?

Mikko Hartikainen ja Pirjo Sinko

7. SIMULOINTI JA DIGITAALISET OPPIMATERIAALIT

Kustantajat ovat lähteneet kiitettävästi tuottamaan uudenlaista digitaalista oppimateriaalia verkkoon erityisesti perusopetukseen ja jonkin verran myös lukiokoulutukseen. Mutta mistä saadaan oppimateriaalia ammatilliseen koulutukseen? Virtuaalikouluhankkeen aikana syntyi ammatillisissa oppilaitoksissa jonkin verran materiaalia, mutta monet niistä ovat hävinneet yhteisestä käytöstä linkkien sulkeuduttua. Materiaalit olivat pääasiassa erilaisia harjoitustehtäviä tai vastaavia. Paljon laitettiin myös perinteistä kirjallista materiaalia ilmaiseksi verkkoon, minkä sittemmin väitettiin vähentäneen joidenkin oppikirjojen menekin alle kustannusrajan. Koulutuspäivillä esitellään aina hienoja tuotteita kuten simulaatioita ja virtuaaliympäristöjä, jotka on kehitetty erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa melkoisella rahamäärällä. Ovatko nämä ainoat tavat saada uutta digitaalista materiaalia ammatilliseen koulutukseen? Voitaisiinko laadukasta materiaalia tuottaa ja levittää yhteisöllisesti uusia sosiaalisen median välineitä käyttäen? Uuden innovatiivisen ja interaktiivisen digitaalisen materiaalin suunnittelu ja tuottaminen ovat kuitenkin erikoisosaamista vaativa laji. Vaikka materiaalia tehtäisiinkin oppilaitoksissa, niin laadun turvaamiseksi suunnittelijat tarvitsevat koulutusta, tukea ja rahallista korvausta ylimääräisestä työpanoksestaan. Kuitenkin pienimuotoisellakin digitaalisella materiaalilla voidaan havainnollistaa, auttaa ymmärtämään syvällisesti ja innostaa tutkivaan oppimiseen myös ammatillisessa koulutuksessa. Koska resursseja ei ole rajattomasti, kohteet on vain valittava huolella.

Ella Kiesi

8. MUUTOKSEN JOHTAMINEN

SITES-tutkimus vuonna 2006 ei antanut rehtoreille kovin paljon kehuja tieto- ja viestintätekniikan merkityksen ymmärtämisestä kouluissa. Vain viisi prosenttia arvioi tvt:n tärkeäksi omassa koulussaan. Neljä vuotta on kulunut, onkohan tilanne mahtanut muuttua tältä osin?

Rehtori on koulussa paljon vartijana. Pitää hoitaa hallintoa, etsiä tilastoja, johtaa, miettiä pedagogisia linjauksia. Olisiko aika ottaa uudet mahdollisuudet käyttöön; vai onko ne jo otettu?

Kaisa Vähähyyppä

9. TIETOHALLINTO OPETUSTA TUKEMASSA

Onko kyseessä tietohallinto vai tietopalvelu? Tietohallinnon tehtävä on epäkiitollinen. Harvoin, jos koskaan, saa kuulla kiitoksia silloin kuin asiat sujuvat moitteettomasti. Mutta entäs jos tuleekin ongelmia, kone jumiutuu, ohjelmia ei saa asennella itse, kaapelit ovat hukassa ja salasanojankin pitäisi muistaa. Kuulostaako tutulta?

Kaikesta huolimatta tietohallinto kuitenkin palvelee. Mutta onko palvelu sitä, mitä nimenomaan kouluissa tarvitaan? Jos opettaja haluaa miniläppärin ja saa ison pöytäkoneen tai vaihtoehtoisesti kynän ja paperia, voisi puhua kommunikaatiokuilusta. Eihän sitä oikeasti ole, eihän? Tämähän oli kuvitteellista?

Opettajien ja oppilaiden tarpeet poikkeavat usein hyvinkin paljon tavallisen toimistotyöläisen tarpeista, ainakin palvelun nopeuden suhteen. Opettaja ei voi odottaa kuutta tai kahtatoista tuntia palvelua, vaan tarvitsee avun heti, jos oppitunti on meneillään.
Opettaja on opettamisen ammattilainen ja tietohallinto tietotekniikan. Kohtaavatko nämä osaamisalueet toisensa?

Kaisa Vähähyyppä

10. TIETOTURVA

Tietävätkö opettajat tai vanhemmat mitä kaikkea Internetissä voi tapahtua, vai tarvitseeko kaikkea tietääkään? Tunteeko opettajakaan kaikkia määräyksiä ja ovatko opettajatkin hukassa tekijänoikeuksia ja tietosuojaa koskevan lainsäädännön kanssa? Tiedetäänkö mitä materiaalia opetuksessa saa käyttää ja mitä ei voi käyttää?

Sosiaalinen media kehittää koko ajan uusia palveluita, joiden ensimmäisiä hyödyntäjiä ovat yleensä nuoret. Miten pysyä kaikkien uusien palveluiden perässä, vai tarvitseeko aikuisten kaikkea seuratakaan? Tietoturvatietoa tulee monista kanavista. Kustantajat ja eri organisaatiot ovat lähteneet tuottamaan opastusmateriaalia niin perinteisinä kirjoina kuin verkkosivuina. Tietoa on kyllä saatavissa, mutta onko se liian levällään ja onko sitä jo liikaa eri paikoissa? Onko opettajalla aikaa kahlata kaikkea materiaalia läpi saadakseen apua juuri tiettyyn nuorten kanssa syntyneeseen ongelmaan tai omiin opetustilanteisiinsa? Kenen tehtävä on valistaa nuoria? Jos opettaja ei itse hallitse tietotekniikan taitoja, niin lienee hänen aika vaikeaa myös opastaa oppilaita sen oikeaan käyttöön. Miten nuoria ja lapsia voi parhaiten valistaa Internetin vaaroilta? Onko vaaroilla pelottelu tai jopa käytön sensurointi tehokas keino? Johtaako positiivisempi asenne parempaan lopputulokseen? Internethän tuo fiksusti käytettynä suuria mahdollisuuksia.

Ella Kiesi

11. ARVIOINTI JA KOKEET TIETOVERKOSSA

Arviointi ohjaa vahvasti opettajan ja opiskelijan toimintaa koulussa. Perinteinen koe mittaa paljolti ulkoa oppimisen kykyä ja suuntaa helposti pinnalliseen opiskeluun. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö ei ole edennyt Suomessa toivotusti paljolti senkään vuoksi, koska opetuksessa on pidetty sitkeästi kiinni perinteisistä oppimisen arviointimenetelmistä. Olisiko vihdoinkin syytä siirtyä tiedollisen oppimisen testauksesta kohti enemmän tulevaisuuden taitojen ja valmiuksien mittaamista ja niiden arviointimenetelmien kehittämistä? Miten tieto- ja viestintätekniikkaa voisi hyödyntää jatkossa arvioinnissa? Voisiko esimerkkinä olla Tanska, jossa jo 1990-luvulta lähtien on lähdetty rohkeasti uudistamaan opetusta ja arviointia tvt:n mahdollisuuksia hyödyntäen?

Kimmo Koskinen

12. OPETTAJUUS JA YHTEISÖLLINEN OPPIMINEN

Opettaja on perinteisesti tottunut tekemään työnsä yksin luokassa, toki oppilaiden kanssa. Monelle tämä itsenäisyys on ollut jopa ammatinvalinnan perusteena. Minun luokkani, minun materiaalini ja minun oppilaani. Näinhän se oli ennen – miten on nyt?
Nyt meillä on Facebookit, Twitterit ja wikit ja kaikissa pitäisi olla ja saa olla mukana ja olla sosiaalinen. Voimme jakaa materiaaleja ja vastineeksi saamme kasan muiden tekemiä hienoja juttuja. Onko tämä vain yksi käyttämätön mahdollisuus muiden joukossa?

Kaisa Vähähyyppä